Wednesday, September 12, 2007

Taas tumput, ja vähän muuta

Toissapäivänä olimme pojan päiväkodin vanhempainillassa ja siellä saimme kainon pyynnön, että pukisimme lapsillemme sormikkaiden sijaan lapaset (ymmärrettävistä syistä). No meillä ei paljon lapasia ole, joten eilen tuunasin, tai alusta alkaen neuloin taas yhdet. Vähän ohuemmat kuin edelliset Novitan Isoveljestä tehdyt, ja yhteen tuulipuvun kanssa mätsäävät:) Lankana on käytetty Novitan Nallea ja Valovilleä. Sain tumput valmiiksi tänä aamuna kiivaassa aamurumbassa, mutta ehdin kuin ehdinkin nappaamaan pari kuvaa tekeleistä. Molemmilla langoilla on kiva historia: ostanut Novitaklubin kautta jämämäkerinä T.T.:ltä ja Mirjalta takamailta. Keväällä kun tuo pojan tuulipuku ostettiin niin siihen piti saada sopivia lankoja syksyä ajatellen, ja tässä sitä nyt ollaan! Vähän kun penkoi laatikkoa niin johan löytyi...

Sitten toinen tekele toissapäivältä (niin, teen minä pikkasen muitakin juttuja, kuten opinnäytetyötä ja rästitehtäviä) ja se on neulottu ajatellen oikuttelevaa niskaani. Lanka on Dropsin Alpacaa kaksinkertaisena. Lankaa jäi himpun verran yli hääkoltustani, ja nyt se pääsi hyvään käyttöön. Eikös alpakalla sanota olevan tavallista villaa tehokkaampi vaikutus oireileviin lihaksiin ja niin edelleen?

No comments: