Tuesday, July 29, 2008

Aarre

Vietimme mukavan ja helteisen viikonlopun mummolassani. Meillä kaikilla oli tosi mukavaa kun sääkin suosi. Pikkumies oli aivan tohkeissaan läheisen kosken uimarannasta, mummolan ison pihan letkukastelusta ja vattujen poimimisesta. Kaupunkilaislapsen elämyksiä!

Mummoni on Käsityöihminen (isolla K:lla) ja muun muassa häntä on omista taidoistakin kiittäminen. Hän on jonkin verran minua opettanut, mutta enemmänkin hän ollut minulle esikuva ja inspiraation lähde omaan harrastukseeni. Mummolassani on kirjahyllyissä satoja teoksia, pääasiassa romaaneja ja tietokirjoja, ja yksi näistä sadoista on Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia. Kyseinen kirja on painos vuodelta 1953. Muistan selailleeni kirjaa jo joskus teini-ikäisenä, mutta viime aikojen Haavisto-buumin innostamana pyysin saada kirjan lainaan.

Jämälangoista lähteköön syntymään perinnetumppuja!

Liityn
Sata kansanomaista kuviokudinmallia -blogiin, sikäli mikäli saan lapasia aikaiseksi.

Friday, July 25, 2008

Laiskuus huipussaan

Laiskuus on huipussaan kuin lämpötila mittarissa! Kesää, kesää...en ole kertakaikkiaan jaksanut ruveta kuvausrumbaan. Ees taas vaatetta päälle ja pois, päälle ja pois...Räps, räps!

Neuletöistä voisi päätellä jo syksyn olevan käsillä, vaan eipä vielä. Tässä kuvakavalkadi muutamasta vaateparresta.

Dropsin kaksinkertaisesta Alpacasta tehty, hmm...varsinainen tissinlämmitin! En tiedä tuleeko käyttöön, pitää ainakin kunnolla höyryttää muotoonsa ettei tarvise koko ajan olla nykimässä rinnuksille kainaloista. Kaunishan tuo on, mutta jää nähtäväksi kuinka paljon tulee käyttöön. Ties vaikka joskus on tarvetta pitää rinnat tarkasti lämpöisinä;-)Tiedättehän.


Pörröliivi. Suoraan sanottuna siinä on liian avara kaula-aukko ja jotenkin liian kaposet olkaimet. Mutta lankahan on soma, kuten värikin. Olisi ehkä sittenkin pitänyt valita toinen malli. Vai olenkohan vaan liian kranttu ja tarkka omista aikaansaannoksistani?


Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä jo muutamia vuosia vanha boleroni, joka värjäyssessiossa sai viikko takaperin uuden värin. Se oli ennen muinoin vaaleanpunainen, mutta puna hävisi ja jäljelle jäi laimea väri, joka ei ollut oikein mistään kotoisin. Värjäyssessiosta en viitsi sitten sen enempää näin julkisesti sanoakaan...

Tuesday, July 08, 2008

Yksi neule muiden joukkoon...

Näitä piisaa...jos ottaisi tavoitteeksi ettei vaikka puoleen vuoteen tekisi, tai edes suunnittelisi tekevänsä neuletakkia/-paitaa itselleen. Samaan hengen vetoon täytyy kyllä myöntää, että olen paraikaa Dropsin sivuilla etsimässä kivaa Alpacasta neulottavaa juttua. Se juttu tosin voi olla muutakin kuin vaate verhoamaan omaa yläkehoani.

Kävin tänään ruokatunnilla ihan pikaiseen Wetterhoffilla ja näin siellä myytävän Alpacaa, siitä yhtäkkinen innostus Alpacaan kehkeytyi. Meillä täällä kotokaupungissa kun sitä ei myydä käsikaupassa, tai en ainakaan tiedä myytävän. Ensin kuitenkin täytyy saada edellinen Alpaca-työ valmiiksi, eihän tästä muuten mitään tule!

Mutta kuvan neuletakkiin. Alunperin langasta piti tulla ihan jotain muuta! Tämä jokin muu valmistuikin jo kainaloihin saakka, mutta sitten tyssäsi. Purin työn ja päädyin tuohon kuvan malliin. Ja olen ihan tyytyväinen. Tänään sitä hiplailtiin kovasti töissä muidenkin kuin itseni toimesta.