Sunday, April 22, 2007

Schöne Grüsse aus Frankfurt!

Kotona ollaan Frankfurtin IMEX-messuilta. Oli kyllä sellainen reissu, että siltä jää monta muistoa muisteltavaksi! Itse messut olivat näkemisen arvoiset, mutta sen lisäksi meille opiskelijoille järjestetyt seminaarit olivat todella mielenkiintoisia. Meille oli puhumassa muun muassa Ann Holmes eri persoonallisuustyypeistä ja saimme tutkia omaa itseämme sekä luokitella itsemme niin testin kuin oman itsetuntemuksen mukaan tiettyyn ihmistyyppiin. Minä olen Introvert Intuitive Feeler Perceiver.

Toisena messupäivänä kuulimme Suomessa asuvaa Michael Gatesia. Hän kävi läpi kulttuurien eriäväisyyksiä ja sitä kuinka esimerkiksi monikulttuurisissa yrityksissä tai kansainvälisissä kokouksissa tulisi muistaa ettei kaikki ihmiset ole aivan samasta puusta veistettyjä. Gates toi puheessaan esiin muutamia suomalaisesimerkkejä, muun muassa sen kuinka Suomi on kaksikielinen maa ja ainoa hänen tuntemansa sellainen, jossa osataan kommunoida kahdella kielellä hiljaa. No jaa, ehkä. Ehkä ei.

Mitä itse messuihin tulee niin voin sanoa, että eniten tuli pyörittyä Pohjoismaiden, Itävallan sekä Sveitsin osastojen läheisyydessä. Käväisin toki läpi koko messuhallin, ja tulipa polkaistua Lontoon osastolla 200 metriä fillarilla aikaan 26 sec. ja risat (ok, paljastettakoon, että pyörä ei oikeasti liikkunut)! Fillarointi liittyi Tour de Franceen, joka starttaa Lontoosta. Lapilla oli oma osastonsa ja siellä Arktikumin Juhani Sallanmaa tarjosi meille Lapin Kultaa ja sepä sattuikin olemaan elämäni ensimmäinen olut! Täytyi lähteä Saksaan asti juomaan suomalaista olutta...Paljastettakoon sekin, että pullo jäi vähän vajaaksi. En pysynyt tahdissa. Sveitsin Grindelwaldilla ja siellä toimivalla Eiger Visionilla oli oma pieni osastonsa ja siellä saimme nauttia ruotsalaisen "kollegan" kanssa fondueta juuri ennen lounastaukoa, hyvin maittoi niin fondue kuin lounaskin.

Meistä suomalaisista opiskelijoista jäi muutama vielä kahdeksi päiväksi omalla ajalla kaupunkiin. Yksi joutui lentämään töiden vuoksi jo viimeisenä messupäivänä illalla myöhään kotiin.



Täytyy sanoa, että Frankfurt on jännä yhdistelmä uutta ja vanhaa. Kaupunki on sopivan pieni (n. 660 000 asukasta) turistin käveltäväksi ja nähtäksi parissa päivässä. Vanha kaupunki Römer oli aivan ihastuttava pieni maailmansa keskellä kaupunkia Main -joen rantamilla.

Euroopan keskuspankki sijaitsee kaupungissa ja sen kyllä huomaa. Pankkia pankin kyljessä ja niin pois päin...Pankkimaailmaa vastapainoittamaan samalta kylältä löytyy ihania kahviloita ja loistava nallekarkkikauppa! Sieltä tarttui pikkaisen tuliaisiakin kotiin.....
Lankakauppoja bongasin matkalla vain yhden, mutta neulelehtiä tarttui mukaan ihan mukavasti. Niissä jokaisessa on ihan toteutettavan arvoisia malleja ja yksi lehtinen on täynnä erilaisia neulekuvioita, joista voisi saada ideoita vaikka sukkien tekoon. Saa nyt nähdä kuinka aika riittää. Sain nimittäin männä viikonloppuna kunnian tehdä kastepuvun, joten sitä suunnitellessa...

1 comment:

Annette Showell-Moosbrugger said...

Ohhhhhh, you were in Frankfurt as well! What a pity we didn't know and meet... :(